tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kenkiä, kenkiä

Tässä kuussa minulla on mennyt jo aika paljon rahaa palkastani, sillä kävin apteekissa. Siellä aurinkorasvaan ja tarvitsemiini lääkkeisiin hupeni varoistani noin 50€. Minusta tuntuu niin turhalta syödä lääkkeitä, mutta valitettavasti niitä pitää napostella päivittäin. Ehkä tuo aurinkorasvakin on sijoitus tulevaisuuteen ilman ihosyöpää?

Lisäksi ostin itselleni uudet työkengät. Huvittaa tuo ilmaisu, koska nauran aina äidilleni, kuinka hän ostelee jatkuvasti "työkenkiä." Työkenkiin meni 70€. Ne olivat tarpeelliset, sillä edelliset alkavat vedellä viimeisiään. Yritän kengissä panostaa laatuun, joten nämäkin olivat täysin nahkaiset. Lisäksi tiedän kyseisen mallin olevan kestävät, sillä minulla on jo ennestään samanlaiset. Klikkailin nämä uudet kengät virtuaaliseen ostoskoriin Bradoksen Outletista. Normaalihintaisena kyseinen pari olisi maksanut 120-130€. Harmi, etten osa-aikaisena työntekijänä saa ostosrahaa työvaatteisiin, vaikka meillä onkin pukeutumiskoodi. Jalankokoni on niin pieni, että useinmiten pitää ostaa vain ne kengät, joita kaupunkiin tulee. Valinnanvaraa ei mallien lisäksi hinnassakaan oikein ole. Onneksi netti on avannut lisää mahdollisuuksia - ja valitettavasti myös houkutuksia.

Yksi näistä houkutuksista on ollut nilkkuripari, jonka löysin eräästä nettikaupasta 40% alennuksella. Hintaa kyseisellä parilla oli silti postareineen edelleen 160€. Olen etsinyt jo pidempään mustia nilkkureita tai maihareita, mutten ole löytänyt mieleisiä. Odottelin siispä palkkapäivää, jotta olisin voinut nuo nilkkurit ostaa. Palkkapäivän jälkeen jahkailin vielä ja pari ehti mennä. Jälkeenpäin harmitti, koska malli oli todella kaunis. Nyt sitten mietin, raskisinko ostaa ruskean parin alesta, sillä siitä olisi vielä kokoja jäljellä. Kysymys taitaa olla, "tarvitsenko" sitten vielä sen mustan parin ensi syksynä. Toista paria en nimittäin tänä vuonna halua enää ostaa.

Kahdet kengät saman kuun aikana kyllä tarkoittaisi myös köyhäilyä muulla saralla. Noh, opiskelijakahvilan pullien syömisen vähentäminen tekisi hyvää lompakon ja housujen nyöreille.

Valintoja valintoja.

Kuva Acnen nettikaupasta

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Tervehdys

Perjantai törsäillään -blogi on töissä käyvän opiskelijan kulutuksesta kertova tarina. Blogin olisi tarkoitus avata säästämistä ja rahan käyttämistä sellaisen ihmisen näkökulmasta, jonka tulot eivät ole kummoiset (kuten kai eivät elämismenotkaan.) Kirjoittaja rakastaa kauniita ja kalliita asioita, mutta toisaalta ei ymmärrä kuluttamisen ihailua. Täällä siis yritetään tasapainoilla kestävien tavaroiden hankkimisen ja mielihalujen keskellä.

Yritän ymmärtää omaa tuhlaustani ja saada säästettyä jotain ennalta määrittelemätöntä elämää varten. Toisaalta yritän käsittää myös sen, ettei rahojaan kuten ei tavaroitaankaan saa hautaan asti. Riittävätkö tavarat elämykseksi vai tarvitaanko siihen kaukomatka?

Tiedän omasta kuluttamisestani, että suuri osa "tarpeistani" eivät ole oikeita tarpeita. Milloin oikeasti olisin tarvinnut uudet kengät? Pitääkö naisella olla mustat ja ruskeat nilkkurit? Mitä kaikkea tarvitaa, jos haluaa edelleen olla tyylikäs?

Haluan blogissani puhua rahasta mahdollisimman läpinäkyvästi, niinpä kerron tästä kaikesta anonyyminä. Olkoon tämä osaltaan myös vastalause muotiblogeille, joiden kirjoittavat taitavat elää enemmissä määrin samassa tilanteessa kuin minä.

Lähtötilanteeni on: 5000euroa säästötilillä. Ne ovat itse työllä hankittuja rahoja opiskelujen aikana. Käyttötilillä 295euroa ja opintotuet tulossa parin päivän päästä.

Toivoisin vuoden loppuun mennessä säästäneeni ainakin 1000 euroa. Se olisi itseasiassa hitaampi tahti kuin tähän mennessä. Mutta olen huomannut menojeni kasvaneen sitä mukaan, kun palkkaakin on saanut. Tähän pitäisi saada muutos. Alkuvuodesta en ole voinut säästää, sillä tammikuun veroprosentti oli todella suuri, sillä olin hädissäni nostanut sitä loppuvuodesta. Helmikuussa meni rahaa silmälaseihin, jotka olivat suuri pakollinen hankinta.

Tarkoituksenani on kertoa täällä hankinnoista, jotka eivät ole perusasumiskustannuksia. Tervetuloa pyörtämään pääni ostosten suhteen ja kertomaan omasta taloudesta. ;)

T: Rosa Ankka