Lisäksi ostin itselleni uudet työkengät. Huvittaa tuo ilmaisu, koska nauran aina äidilleni, kuinka hän ostelee jatkuvasti "työkenkiä." Työkenkiin meni 70€. Ne olivat tarpeelliset, sillä edelliset alkavat vedellä viimeisiään. Yritän kengissä panostaa laatuun, joten nämäkin olivat täysin nahkaiset. Lisäksi tiedän kyseisen mallin olevan kestävät, sillä minulla on jo ennestään samanlaiset. Klikkailin nämä uudet kengät virtuaaliseen ostoskoriin Bradoksen Outletista. Normaalihintaisena kyseinen pari olisi maksanut 120-130€. Harmi, etten osa-aikaisena työntekijänä saa ostosrahaa työvaatteisiin, vaikka meillä onkin pukeutumiskoodi. Jalankokoni on niin pieni, että useinmiten pitää ostaa vain ne kengät, joita kaupunkiin tulee. Valinnanvaraa ei mallien lisäksi hinnassakaan oikein ole. Onneksi netti on avannut lisää mahdollisuuksia - ja valitettavasti myös houkutuksia.
Yksi näistä houkutuksista on ollut nilkkuripari, jonka löysin eräästä nettikaupasta 40% alennuksella. Hintaa kyseisellä parilla oli silti postareineen edelleen 160€. Olen etsinyt jo pidempään mustia nilkkureita tai maihareita, mutten ole löytänyt mieleisiä. Odottelin siispä palkkapäivää, jotta olisin voinut nuo nilkkurit ostaa. Palkkapäivän jälkeen jahkailin vielä ja pari ehti mennä. Jälkeenpäin harmitti, koska malli oli todella kaunis. Nyt sitten mietin, raskisinko ostaa ruskean parin alesta, sillä siitä olisi vielä kokoja jäljellä. Kysymys taitaa olla, "tarvitsenko" sitten vielä sen mustan parin ensi syksynä. Toista paria en nimittäin tänä vuonna halua enää ostaa.
Kahdet kengät saman kuun aikana kyllä tarkoittaisi myös köyhäilyä muulla saralla. Noh, opiskelijakahvilan pullien syömisen vähentäminen tekisi hyvää lompakon ja housujen nyöreille.
Valintoja valintoja.
![]() |
| Kuva Acnen nettikaupasta |

Heippa, voitit blogini arvonnan, ottaisitko minuun yhteyttä niin saadaan kynsilakat lähetettyä! :)
VastaaPoista